maanantai 6. toukokuuta 2019

henkistä kasvua

Löysin työpaikkailmoituksia. Hain vain paikkoihi, jossa ei mainittu mitään puhelinsoitosta. En ollu tarpeeksi kiinostava kukaan ei ikinä ottanut yhteyttä. Hain yhden kuukauden mittaiseen projektiin, joka oli oikeastaan pelkkiin viesteihin vastaamista. Meitä palkattiin neljä ihmistä tähän projektiin. Samaan aikaan sain vihdoin lääkärintodistuksen toimitettavaksi työkkäriin, koska muan diagnoosin takia mulla on oikeus tavata jonkulainen spesiaalitiimi. Tän projektin viimenen päivä on nyt keskiviikkona. Me saatiin kaikki sähköpostit koluttua läpi ja vastata niihin viikossa, vaikka nämä oli laskenut, että siihen menee ainakin kuukausi? Me vaan vastattiin suoraan valmiilla tekstillä ei siiihen kauan mene.. Sitten saatin tehdä vielä yksitoikkosempaa hommaa, nimittäin näpyteltiin vain henkilötunnuksia systeemin ja tarkastettiin täsmääkö osoite. Lopulta kaksi meistä pääsi lyhyeen koulutukseen, jotta he voivat ottaa puheluita. Mut meinattiin pakottaa siihen viime viikolla. En suostunut ja sanoin, että mulla on social fobi (ja siihen päälle paniikkihäiriö en tosiankaan jaksanut alkaa alistaa itteeni paniikkikohtauksille parin päivän takia). Nyt taas stressaa raha-asiat. Säästöt on kohta loppu ja tämä palkka ei reilua kuukautta pidemmälle varmaan riitä. Mutta oon ilonen tästä mahdollisuudesta. Tän vuoden terapia taisi oikeesti jättääkin mulle jotain. Mä olin se meistä, joka ekana päivänä keräsin kaikki lounaalle. Minä, joka melkein tärisen, kun puhin vieraille ihmisille. Minä, joka ylianalysoin kaiken ja pelkään aina, että mua lohdellaan huonosti. Musta tuntuu, että oon päässy pahimman vaiheen yli ja mikä työ mua vakituisesti nyt odottaa niin kyllä mä pystyn siihen. Oisin voinut elää tän huhtikuun vaan uudelleen ja uudelleen. Mä sain työn vaikkakin lyhytaikasen. Oon saanut nukuttua normaalia paremmin. Mulla on ollut niin kivaa kavereiden kanssa. Onneksi muistot aina säilyy ja kaikkea kivaa on toivottavasti vielä edessä päin! Tällasta mulle kuuluu just nyt. Nyt alkaa kaikki oikeesti olla hyvin sen kaiken paskan jälkeen ja mä kelpaan sellasena kuin oon. Elämä on yhtä vuoristorataa, joka myös tekee siitä antoisampaa. Huonojen kausien jälkeen oppii todellakin arvostamaan sitä mitä on jo saavuttanut.

 

torstai 24. tammikuuta 2019

iho kuntoon

Mä kärsin teiniaikana aknesta, joka on aiheuttanut paljon arpia varsinkin poskien alueille. Kärsin edelleen toisinaan finneistä hormonikierukan sivuvaikutuksena, vaikka olenkin viime vuonna alkanut oikeasti panostamaan ihonhoitoon. Oon kokeillu häivyttää mun arpia bio oililla, mutta olin liian laiska käyttämään sitä monesti päivässä monta kuukautta. Viime vuonna aloin harkitsemaan mikroneedlingiä ja googlettelin hintoja. Totesin, ettei mulla kyllä vielä toviin oo varaa sellaseen, mutta se vois olla mulle sopiva vaihtoehto. Joulukuussa bongasin somesta Swiss Clinicin ja heidän microneedling rollerin ja seerumin. Klikkasin paketin kotiin ja mietin ahdistuksissani, että heitinkö nyt hukkaan rahani. Tilasin rollerin 0.2 millin neuloilla, koska se sopi paremmin nuorelle iholle. Oon nyt rullaillu kohta puolisentoista kuukautta eli puolet hoitojaksosta ja näen jo pientä tulosta! Mun syvimmät arvet on tullut enemmän pinnallisiksi ja ne pinnallisimmat arvet ovat pienentyneet. Vaikka tää ero ei oo mitään päätähuomaavaan oon jo niiiin tyytyväinen. Nyt vaan harmittaa, että unohin ottaa ennen kuvan niin on vaikeampi verrata. Löysin kuvan kahden vuoden takaa, jolloin mulla on ollut iho pahimmassa kunnossa, josta ainakin näkee millaset ne arvetkin on ollut. Aion varmaan tulevaisuuessa ostaa vielä toisen rollerin, jotta pääsen siihen mistä haaveilen. Yhtä ja samaa rolleria voi siis käyttää enintään 3-4 kuukautta eikä käsittely satu ollenkaan  (ainakaan mulla, vaikka vähän herkempi iho onkin).


perjantai 14. joulukuuta 2018

Mitä mä ikinä teen

Mitä mä ikinä teenkin niin paskaa vaan sataa niskaan. En oo koskaan tehnyt kellekään mitään pahaa, mutta silti kaikkialla mua kohdellaan huonosti. Välillä sitä miettii mitä sitä on elämässään väärin tehnyt. Mä sain joka viikko kuulla kuinka huolellista työtä mä tein ja että oon tullut tosi hyvin ryhmään sisään, mikä on tärkeetä. Kunnes pomo piikitti selkää teki omia olettamuksia ilman, että puhui mun kanssa ja otti selvää totuudesta. Jäin viime kuussa taas työttömäks ja mun pahin pelko toteutui taas. Tuntu, että menetti kaiken. Toi työ ja työpaikka merkitsi mulle niin paljon. 
Nyt yritän koota itseäni kasaan ja yrittää olla välittämättä tän  maailman paskamaista epäreiluutta. Näissä tilanteissa arvostaa Suomen sosiaaliturvaa. Mä en saa mitään työttömyyskorvausta, vaikka vasten tahtoani jäin työttömäksi. Ensi vuoden alussa käyn paikallisessa työkkärissä kyselemässä. Miten mä voin pärjätä jopa polen vuoden työhakuprosessin, jos mä en saa edes pienen pientä avustusta? Nyt kokemusesta tiedän, että työpaikkaa välttämättä saa kuukaudessa tai parissa.. Onneksi mulle jäi muutama ihana ihminen mun elämään ja toivonmukaan tällä kertaa suosituksien saamisessa ei ole yhtä suurta ongelmaa.
Enää viikko ja istun pian lentokoneessa ja laskeudun toivottavasti lumiseen Suomeen.


sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Mikä sunnuntai ahdistus?

Miten musta tuntuu, että tosi monella on sunnuntai ahdistusta viikonlopun loputtua. Ei kai se niin kauheeta oo nousta töihin maanantaina ja palata arkeen? Mä oon nyt ollu töissä reilun kuukauden ja ootan aina suununtaisin innolla maanantaita, että pääsee töihin! En ois voinu toivoa parempia työkamuja, kun meidän tiimiläiset. Ollaan kaikkia nuoria aikuisia, kaikkia niin mukavia ja omalla tavalla hauskoja ja oon päässyt hyvin mukaan ryhmään. Työkin tuntuu mukavalta, vaikka samoja juttuja saakin päivittäin tehdä. Mä tunnen itteni tosi onnelliseks just nyt. Vielä ku ois välit ninkun ennen parhaaseen kaveriin ja hän täällä ni en voisikaan toivoa enempää. Mites teillä, poetteko te joskus sunnuntai ahdistusta?
Perjantaina meillä oli firman after work, jonka ylin johto oli järjestänyt meille. Oli erilaisia pelikoneita ruokasalissa ja pieni baaritiski, jossa tyyliin yrityksen omistaja tarjoili meille drinkkejä! Ihan mahtava ilta, joka meni ihan liian nopeasti. Oli niin super hauskaa ja eihän sitä kukaan ilmaisista drinkeistä valita. Ja nyt odotankin innolla meidän joulukuista konferanssia. Mennään ihan Tukholman ulkopuolelle ja yövytään jossain vanhassa kartannossa ja luvassa on kuulemma yhteisiä aktiviteettejä ja yhdessä kokkausta ja olemista. 
Odotan niin paljon joulukuuta, koska silloin töiden merkeissä on luvassa paljon kivaa ja pääsen vihdoin kotiiin Suomeen käymään. Mulla on ihan älyttömän ikävä pientä siskoani ja karvapalloja Suomessa. Mutta, jos aika menee näinkin nopeasti, mitä se on mennyt viimesen kuukauden niin kohta istuskelen jo lentokoneessa!

takki - HM // paita - bestsecret

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Elämä ei ole hassumpaa

Kaksi viikkoa sujahti ihan hetkessä. Mulla on nyt pysyvä koti, ihana poikaystävä ja kiva työ. Nyt voi ehkä hetkn hengähtää ja nauttia elämästä tän kaikn taistelun jälkeen. Oon kahdessa viikossa oppinut tuntemaan hyvin mun suomalaista kollegaa ja musta on kiva pystyä käyttämään kumpaakin kieltä töissä. Mun työkaverit on nuoria rentoja ja mukavia tyyppejä. Mä oon oppinut kaiken tähän mennessä nopeasti ja saankin kuulla olevani jätte duktig. Oon edelleen aamusin tosi väsynyt, mutta nousen joka päivä ilosena sängystä ylös. Vihdoin pääsen tekemään töitä ja oon niin kiitollinen mun työpaikasta.
 Perjantaina käytiinkin suomi-kollegan kanssa vähän afterworkilla ja meillä oli hauskaa ja aika meni niiin nopeasti, että saadaan kyllä ottaa joskus uusiksi! Ei mulla nyt hirveästi muuta ole elämässä, mutta toistaseksi vielä vain nautin töistä :D


farkut - cubus // paita - bestSecret

tiistai 18. syyskuuta 2018

pari muttujaa

Meidän oven edessä oli tänään kukkalähetys, kun tulin kotiin. Olin vähän ihmeissäni, että kuka ihme mulle yhtäkkiä on lähettänyt kukkia! Poikaystävän äiti oli niin iloinen, että olin vihdoin saanut töitä, joten oli lähettänyt mulle kukan. Tässä tuli tosiaan pari muuttujaa työn suhteen :D Olin saanu tarjouksen osa-aikasesta työstä, jonka silloin maanantaina päädyin ottamaan vastaan, vaikka olisin kokoaikaisena halunnut. No seuraavana päivänä sain puhelun  paikasta, johon en kuvitellut pääseväni edes, koska se olisi ollut liian hyvää ollakseen totta :D No sain täysiaikasen paikan vakuutusfirmasta ja aloitin mun työt eilen! Eli musta ei sitten tullutkaan asiakaspalvelijaa. Koko firma on aika iso ja meillä on tilat kahdessa kerroksessa ja tää on mun eka kerta noin isossa yrityksessä. Meidän osastolla on yhteensä kahdeksan työtekijää ja kaikki  vaikuttaa tosi mukavilta. Istun yhdessä toisen suomalaisen kanssa, koska syksyllä on tarkoitus hoitaa suomalaisia asiakkaita täältä Tukholmast käsin. Parasta tässä työpaikassa on, että se on lähellä mun entistä kotia, eli on tuttu ympäristö ja työmatkaan julkisilla menee vain puolisen tuntia, vaikka asutaan täällä toisella puolella Lidingö saarta. Työ vaikuttaa musta lupaavalta ja odotankin jo koska pääsen itsekin kokeilemaan työntekoa ilman, että tarvii vain katsella vierestä.